Kahvio Porkkana

18.10.2019

Oi, on kun kotiinsa tulisi” ja ”onpa siisti kahvio
ovat kaksi lauantaiaamun asiakaspalautetta 12.10.2019 Kahvio Porkkanassa
uusilta vieraspaikkakuntalaisilta asiakkailta.

Olen kahviossa yrittäjänä, tuusulalainen tintti, Tiina Hakala vuodesta
1963 lähtien. Jäähallin vieressä on minulle kovastikin tuttu fudiksen
nurmikenttä, jossa olen pelannut TUPS:in joukkueessa 1970-luvulla,
hivenen 1980-luvun alussakin. Vapaaehtoisesta paikallisesta seura- ja
yhdistystoiminnasta olen monelle tuttu kasvo kuin myöskin mm.
toiminnantarkastajan tehtävistä.

Kahvio Porkkanassa on ystävällinen palvelu, usein huumorilla höystettynä
sekä valikoima energiaa antavaa syötävää edukkain hinnoin. Esimerkiksi
tänään sunnuntaina 13.10.2019 valmistamme banaanista ja tuusulalaisista
luomuomenista smoothieta ja paistamme lettuja, kumpikin annos on yhden
euron kappale.
Viikolla 42/2019 saamme Koffilta juomakaapin täydeksi ja pääsemme
aloittamaan kamppikset juomahinnoitteluin.

Pääset seuraamaan 17.10.2019 alkaen Facebookissa sivustoa Kahvio
Porkkana, tulethan tykkääjäksikin. Tervetuloa poikkeamaan 2. kerroksen
Kahvio Porkkanaan, tullaan tutuiksi. Ja tosiaan, kahviossa on välillä
yllärinä kulhollinen porkkanoita kulhossa vapaasti naposteltaviksi.

Iloisia luisteluhetkiä sekä jännittäviä pelejä.

Back to top